Verkossa tehtäviä maksuja pyritään tekemään jatkuvasti turvallisemmaksi, ja uudet maksutavat ovat onnistuneet siinä hyvin. Turvallisuuteen panostamisen ansiosta väärinkäytökset ovat vähentyneet, ja riski esimerkiksi maksukortin tietojen päätymisestä vääriin käsiin on erittäin pieni.
Uudet maksutavat netissä ovat nopeita, ja niiden käyttö on sujuvaa myös mobiilissa. Tietoturvasta ei ole kuitenkaan tingitty, ja monesti maksu vaatii lisävahvistuksen vain maksutavan haltijan käytössä olevalla laitteella.
Samalla maksutavan käyttäjästä on tullut ketjun heikoin lenkki, ja tietojenkalastelun kautta menetetään isoja summia vuosittain. Maksutapojen turvallisuus onkin jokaisen käsissä, ja myös kuluttaja itse voi tehdä toimia turvallisemman maksamisen puolesta.
Verkkopankkipohjainen maksaminen erittäin turvallista
Maksuja välittävät palvelut ovat kasvattaneet suosiotaan verkkokaupoissa ja nettikasinoilla, ja ne kuuluvat netin käytetyimpien maksutapojen joukkoon. Palveluntarjoaja välittää rahansiirron kuluttajalta verkkokaupalle ja nettikasinoiden tapauksessa voitot myös toiseen suuntaan.
Niiden suosion taustalla on helppous – maksun vahvistaminen pankkitunnuksilla on sujuvaa, ja ostos tai talletus nettikasinon pelitilille tapahtuu välittömästi. Kuluttajille näiden hyödyntäminen on maksutonta, eikä perässä seuraa laskua samalla tavalla kuin esimerkiksi luottokorttia käyttäessä.
Verkkokaupoissa yleisimmät maksunvälityspalvelut ovat Klarna, Paytrail ja Visma Pay, ja nettikasinoilla markkinoita hallitsevat ruotsalaiset Zimpler, Brite ja Trustly. Nettikasinoilla maksunvälittäjät tarjoavat usein mahdollisuuden myös pikakirjautumiseen, ja uudet Zimpler kasinot toimivat yhä useammin Pay N Play -ominaisuuden kautta.
Pay N Play -kasinoilla palvelu hoitaa myös pelaajan tunnistamisen, jolloin sitä ei tarvitse tehdä erikseen. Pelaaminen on perinteistä tapaa nopeampaa, kun kaikki tapahtuu sähköisesti jo maksua tehdessä.
Kaikki verkkokauppojen ja nettikasinoiden maksunvälityspalvelut ovat erittäin turvallisia, ja maksaminen tapahtuu tarkkaan suojatussa ympäristössä. Käyttäjän kannalta on tärkeä kiinnittää huomiota sivuston valintaan, ja siirtyä niille aina kirjoittamalla osoite osoitepalkkiin – ei hakukoneen kautta.
Click to Pay lisää korttimaksujen turvallisuutta
Korttimaksujen turvallisuutta on parannettu usealla tavalla vuosien aikana, ja tulevaisuudessa se paranee entisestään.
Jo aiemmin isompiin maksuihin tuotiin kaksivaiheinen varmistus, joka edellyttää korttitietojen lisäksi lisävahvistusta kortin myöntäneen pankin tunnuksilla. Maksua tehdessä syötetään ensin korttitiedot, joiden jälkeen siirrytään pankin sovellukseen tekemään vahvistus.
Tulevaisuudessa kortilla maksaminen netissä muuttuu huomattavasti Click to Pay -ominaisuuden takia. Sen myötä kuluttajien ei ole tarpeen enää näppäillä korttinumeroita, vaan pelkkä Click to Pay -painikkeen painaminen ja maksun vahvistaminen kännykällä riittää.
Ominaisuus parantaa turvallisuutta, koska maksu tapahtuu yksilöllisen tunnisteen – ei kortin numeroiden ja tietojen perusteella. Samalla maksamisesta tulee sujuvampaa, eikä korttia tarvitse kantaa mukana nettiostosten maksamista varten.
Mobiilimaksutapojen käyttöön tarvitaan laite
Verkkopankkipohjainen maksaminen on helppoa mobiilissa, koska pankkitunnukset sijaitsevat tunnuslukutaulukoiden ja korttien sijaan kännykässä. Niiden rinnalle on kehitetty myös muita mobiilimaksutapoja, joiden turvallisuus perustuu samalla tavalla käyttäjän hallussa olevaan laitteeseen.
Näistä suosituin on MobilePay, jonka voi tavata nykyään myös monen verkkokaupan kassalta. Se otetaan käyttöön lataamalla puhelimeen MobilePayn sovellus, ja lisäämällä sinne oman tilin ja maksukorttien tiedot. Käyttäjän henkilöllisyys varmennetaan sähköisen tunnistautumisen kautta.
Kun sovellus on käytössä, voi maksut vahvistaa MobilePayn sovelluksella. Maksuja tehdessä MobilePay ei luovuta käyttäjän kortin tai tilin tietoja eteenpäin, eivätkä ne siksi voi päätyä vääriin käsiin.
Muita mobiilimaksutapoja ovat Apple Pay ja Google Pay, jotka ovat Apple ja Android -laitteiden sovelluksia. Niillä voi maksaa netissä ja kivijalkaliikkeissä, kunhan käytössä on lähimaksun hyväksyvä maksupääte.
Myös näitä käyttäessä omat korttitiedot pysyvät tiukasti suojattuina, eikä niitä luovuteta kaupalle maksun tekemistä varten. Sen sijaan hyödynnetään kertakäyttöisiä koodeja, jotka tekevät maksutapahtumasta erittäin turvallisen.
Verkkomaksujen turvallisuus on myös kuluttajan käsissä
Maksutapojen turvallisuuden lisääntymisen myötä vastuu turvallisuudesta on siirtynyt yhä enemmän kuluttajien käsiin. Tietojenkalastelu on yleistynyt, ja erilaisissa maksamista koskevissa huijauksissa menetetään huijarien käsiin isoja summia vuosittain.
Huijaukset ovat yhä taitavampia, eikä niiden erottaminen ole välttämättä helppoa. Monesti vedotaan kiireeseen, jolloin myös tottunein netin käyttäjä saattaa erehtyä. Pankkitunnuksia ei välttämättä tarvita, vaan kuluttaja saadaan eri keinoin itse siirtämään rahaa huijarien tilille.
Maksamisen turvallisuutta voi parantaa huomattavasti, kun pitää oman tietokoneen ja älylaitteiden virusturvan ajan tasalla. Kun valitaan muu kuin ilmainen virustorjunta, päästään hyötymään myös tietojenkalastelulta suojaavista ominaisuuksista.
Näin saa apua huijausten ja haitallisten verkkosivujen tunnistamiseen. Netissä maksamisesta tulee erittäin turvallista – varsinkin, kun käytössä on uusin teknologia tuoreiden maksutapojen muodossa.