Suomeksi usein sanotaan, että “turvallisuus ennen kaikkea”. Tämä on hyvin sanottu, sillä jos asiat eivät ole turvallisia, ei niissä yleensä ole mitään järkeä. Esimerkiksi luonnossa samoilu ja skeittaaminen ovat molemmat suosittuja harrastuksia, mutta jos niitä ei tehdä turvallisesti, voivat seuraukset olla katastrofaaliset.

Myös tietokonetta ja mobiililaitteita käyttäessä turvallisuus on tärkeää. Jos turvallisuus ei ole kunnossa, on kokemuksen yllä jatkuva synkkä pilvi, joka voi pahimmillaan koitua varomattoman käyttäjän kohtaloksi. Yksi tärkeimmistä turvallisuuskeinoista netissä on tietenkin tarpeeksi korkean tason virustorjunta. Sen lisäksi käsittelemme tässä artikkelissa myös eräänlaista seuraavaa turvallisuuden askelta – eli turvallisia maksutoimia.

Netti on vaarallinen paikka

Niin yleistä kuin netin käyttäminen nykymaailmassa onkin, voivat kaikki varmasti olla samaa mieltä siitä, että täysin turvallista se ei ole. Netissä nimittäin vaanii monenlaisia vaaroja ja huijareita. Yksi tuoreimmista ongelmista ovat erilaiset tekoälyä hyödyntävät, verrattain vakuuttavat huijaukset. Tekoälyn avulla vaikkapa tasavallan presidentti Alexander Stubb saadaan sanomaan pahaa aavistamattoman käyttäjän ruudulla mitä tahansa erilaisista sijoitusmahdollisuuksista ja muista rahankeräyshuijauksista. Kokemattomat netinkäyttäjät voivat tällaisen tekoälyhuijauksen nähdessään uskoa silmiään ja luottaa taidokkaasti animoidun hahmon arvovaltaan.

Moni pitkään nettiä käyttäneistä ei välttämättä edes hahmota, kuinka paljon vaaroja he väistelevät netissä joka päivä. Ihan jo pelkästään sähköpostin käyttö altistaa lukuisille huijauskirjeille ja kyseenalaisille linkeille, jossa pyydetään henkilön maksutietoja tai lähettämään rahaa milloin minnekin. Jos henkilö on liian hyväuskoinen tai liian heikosti valmistautunut, joutuu hän hyvin nopeasti tilanteisiin, jossa rahat ollaan valmiita ottamaan tililtä pois.

Virustorjunta suojelee näkymättömiltä uhkilta

Sen lisäksi, että netinkäyttäjät joutuvat varomaan, mihin kaikkialle he tietojaan syöttävät, on netissä olemassa myös niin sanottuja näkymättömiä vaaroja ja uhkia. Jollekin nettisivustolle saattaa muun muassa olla hyökännyt ulkopuolinen taho, joka pystyy jollain tavalla levittämään sivustolla erilaisia haittaohjelmistoja. Ylipäätään tiedostoja ladatessa joutuu olemaan todella varuillaan, jotta ei tule ladanneeksi epähuomiossa laitteelleen vaikkapa jonkinlaisia vakoiluohjelmistoja.

Vahva virustorjunta on kuin netinkäyttäjän oma avustaja ja henkivartija, joka tekee töitä käyttäjän vierellä työntäen tehokkaasti uhkia pois lähettyviltä. Ilman minkäänlaista virustorjuntaa henkilö joutuu olemaan jatkuvasti valppaana ja varuillaan, mikä on jälleen etenkin pitkällä aikavälillä hyvin vaarallista.

Turvalliset maksut nykyään hyvällä tasolla

Netti saapui Suomeen joskus 1990-luvun puolivälin tienoilla. Tuolloin moni oli sitä mieltä, että nettiin ei koskaan tulisi syöttää maksutietojaan. Lähinnä ainoastaan luottokorttimaksut olivat tuohon aikaan mahdollisia, eikä monikaan kokenut korttitietojen syöttämistä verkkoon turvallisena. Vielä tänäkin päivänä jotkut ovat tämän suhteen skeptisiä, sillä korttitiedot haltuunsa saava kyseenalainen taho voi periaatteessa tyhjentää asiakkaansa kortin saman tien ilman ongelmia.

Suomalaisten onneksi maksaminen netissä onnistuu nykyään myös turvallisemmin kuin pelkillä luottokorteilla. Yksi suosituimmista ja pidetyimmistä maksutavoista on ruotsalaisen Zimpler AB:n kehittämä Zimpler, joka mahdollistaa nopeat ja luotettavat nettimaksut. Monet suomalaiset tuntevat etenkin turvalliset Zimpler kasinot, jotka edustavat ulkomaisen rahapelimaailman huippua. Samankaltaista palvelua tarjoavat Zimplerin lisäksi myös maksupalvelut Trustly, Brite ja Euteller. Näiden maksutapojen avulla asiakkaiden ei tarvitse syöttää edes nimi- tai osoitetietojaan kasinoille, vaan pelkkä vahva pankkitunnistautuminen riittää pelitilin avaamiseen.

Monesti sanotaan, että Zimplerin kaltaiset maksutavat tarjoavat asiakkailleen eräänlaisen tuplasuojauksen. Zimpler nimittäin toimii Ruotsin Finanssivalvonnan tiukan silmän alla, minkä lisäksi Zimplerin yhteistyöpankit kantavat myös kortensa kekoon maksujen turvaamiseksi. Asiakkaalle ei näin ollen koidu minkäänlaista riskiä nettipankkimaksuja suorittaessaan.

Kokeneen netinkäyttäjän neuvo: Epäile kaikkea

Netin aktiivisena käyttäjänä on suositeltavaa, että olet aina varuillasi kaiken netissä lukemasi ja kuulemasi suhteen. Aivan liian usein nettiä käyttävät menevät niin sanotusti helppoon eli sortuvat uskomaan huijauksiin, jotka olisi ollut helppo välttää. Yksi tärkeimmistä asioista muistaa on, että käytännössä mikään taho maailmassa ei pyydä maksutietojasi syyttä suotta. Nettikasinolla pelatessa tai tuotteita netistä tilatessakaan maksutietoja ei pidä luovuttaa syyttä suotta, vaan maksu kannattaa suorittaa maksupalveluntarjoajan palveluissa. Yllä jo esittelimme Zimplerin kaltaisia maksutapoja, jotka ohjaavat asiakkaan nettipankkiin maksamaan kasinotalletuksensa.

Toisekseen kannattaa aina kysyä apua joltakin pidempään nettiä käyttäneeltä henkilöltä. Jos jokin arveluttaa tai ihmetyttää, voi toinen silmäpari auttaa. Kunhan siis kysyt ennen kuin toimit, säästyt monelta pahalta, eivätkä rahasi päädy huijarien tai järjestäytyneen rikollisuuden käsiin.

Lisäksi kannattaa olla valppaana kaikenlaisen hoputuksen ja aikapaineen alaisuudessa. Jos jokin taho pyytää sinua lähettämään rahaa 24 tunnin kuluessa, on kyseessä todennäköisesti aina täysi huijaus. Kiireen on tarkoitus saada tavallisesti fiksu ja maltillinenkin henkilö hätiköimään ja tekemään harkitsemattomia päätöksiä, mikä tietenkin pelaa suoraan huijareiden pussiin.